sunnuntai 16. elokuuta 2015

Hieno ja huono kisareissu

Kolme rataa taputeltu eilen Raumalla Pennin kanssa, nollia nolla. Ei siis kovin hehkeä reissu, mutta ihan kivaa oli kuitenkin.

Radat olivat hankalat, ja etenemät ratojen vaikeusasteeseen nähden meille liian kovat. 3,7 m/s olisi pitänyt mennä joka radalla, ja kun yhdellä radalla oli pahimmillaan neljä putki-kontakti-erottelua, ja tehtävää tehtävän perään, ei oikein voitu päästellä menemään. Tosin oma vika, päätinhän jo joulukuussa, että tätä tuomaria vältetään jatkossa, mutta minkäs teet.

Eka rata oli päivän vaikein, mutta hienoisella varmistelulla sain Pemun luotsattua kaikista sen ansoista läpi. Vauhti oli Pennille ihan kohtuullinen, mutta tiesin sen jo maaliin tullessa, että aika ei riitä. Eikä se sitten riittänyt, yliaikaa tuli 2,5 sekuntia. Ei me kyllä ainoita oltu, joilla oli hankalaa, tällä tuloksella nimittäin irtosi kahdenkymmenen koirakon kisassa kolmas sija. Kyllä se hiukan lämmitti mieltä, vaikka mieluumin olisin toki ottanut sijan 13 ja puhtaan nollan.



Tokalla radalla sattui ja tapahtui. Se oli inasen helpompi kuin edellinen, mutta Penni kolautti takajalkansa kolmannen esteen rimaan ja laskeutui jotenkin huonosti toisen etujalkansa varaan. Ilmeisesti sen verran sattui, että loppurata mentiin köpököpövauhdissa, josta huolimatta onnistuin uusilla Speedcrosseillani liukastumaan ja kaatumaan polvilleni radan puolivälin jälkeen. Eipä sillä väliä, se oli kamala rata muutenkin, tulokseksi siitä 5 (liukastumisesta aiheutui kielto) ja yliaikaa.

Kolmannella radalla Pennin jalka oli ilmeisesti edelleen kipeä, ja otin sen pois radalta viidennen esteen jälkeen. Se oli hidas ja selvästi hyppyhaluton. Nyt se aristaa jalkaa vähän, kun sitä painelee tuosta "kämmenselän" kohdalta, mutta ei kyllä onnu yhtään, onnellisena juoksenteli mummulan pihalla.

Onhan se aika masentavaa, kun olet kaikkesi tehnyt, eikä aika vaan riitä, mutta minkäs teet. Koiraa ei voi syyttää, se eteni hyvin siinä ekalla radalla, itse olisin voinut varmistella vähemmän niitä neljää erottelua, ja kontaktejakin, mutta näin kävi. Tavoitteena tuolle radalle lähtiessä oli, että kontaktit menevät hyvin, ja ne kyllä menivätkin. Muutenkin päivä oli mukava, matkaseura sai oikein menestystäkin! Toivottavasti Penninkin nollatili aukeaa seuraavissa kisoissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti