sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ryytyneet Raisiossa

Nyt ei meinaa silmät pysyä auki! Nämä  näyttelyreissut eivät kyllä sovi yhteen kofeiinittoman imetysruokavalion kanssa. Herätty on klo 5.30, matkaan lähdetty klo 7.00 ja kotona oltiin takaisin joskus kahden maissa. Vuorossa oli siis kaikkien rotujen näyttely Raisiossa, tuomarina Zlatko Kraljic.

Pitsi esiintyi vallan kauniisti, juostessa oli vähän keskittymisvaikeutta, mutta seisomiset ja pöydällä olemiset sujuivat hienosti. Sitä juoksemista pitää vielä harjoitella, että saadaan koiran liikkeet kauneimmillaan esiin!


 Pitsin arvostelu oli tällä kertaa seuraavanlainen:

Hyvärakenteinen narttu, hyvä pään muoto. Hyvä purena. Lyhyt, suora selkä. Hyvät liikkeet. Erittäin lupaava. PEK 1 KP VSP-pentu.

Olen tulokseen oikein tyytyväinen, samoin arvosteluun. Vielä ei ole siis kumpikaan tähän mennessä arvostelleista tuomareista sanonut Pitsistä mitään negatiivista! Pitsi sai lisää näyttelykokemusta ja vähän palkintokaapintäytettäkin, siis kaksi ruusuketta ja pokaalin.


Vasemmalla ROP-pentu, oikealla Pitsi Pikkuinen
Tässä  vaiheessa päivää ei enää oikein meinaa pysyä hereillä, Pitsi-prinsessa vetääkin sohvalla hirsiä, omistajansa valitettavasti valvoo.

Seuraavat kaksi näyttelyämme ovatkin pentunäyttelyitä, ja sitten ovat pentukehät kohdaltamme ohi, ja Pitsi siirtyy junioriluokkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti