tiistai 22. huhtikuuta 2014

Aakotus?

Viikonloppuna mentiin pitkästä aikaa mätsäriin, kuten vähän tuossa aiemmin jo uhkailinkin. Kyseessä oli Harjavallan perinteinen pääsiäismätsäri, joka on aina hyvin järjestetty ja aurinkoinen, siis suhteet säiden haltiaan on harjavaltalaisilla kunnossa.

Aurinkokylpy kehänlaidalla

Pieniä aikuisia oli 28 kpl, Pitsi sai punaisen, muttei sijoittunut. Syytä moiseen en tiedä, kaiken se teki oikein kauniisti, mutta ehkä muut sitten tekivät vielä kauniimmin. Neidistä on kyllä sukeutunut oikea Nainen isolla ännällä, teini-iän kotkotukset olivat poissa ja esiintyminen oli iloista ja itsevarmaa. Tuollaista koiraa on kyllä ilo viedä, ei tarvitse kuin pitää narunpäästä kiinni. Näillä eväin, uskallamme suunnata virallisiin kehiin taas toukokuussa.


Puolikelvollinen pönötyskuva, Pitsi 2 v ja 3 kk

Mätsäröinnin jälkeen mentiin mummulaan siivoamaan leikkimökkiä, ja pienet naapurinatsit nauttivat ulkoilusta ja auringosta täysin rinnoin. Leikkimökistäkin nauttivat, kunnes näkivät painepesurin.



Aksapuolella on hinkattu mitäs muutakaan kuin A-estettä, ja fiilikset ovat vaihdelleet murheen alhosta onnistumisen riemuun. Nyt uskoisin, että ollaan oikeilla jäljillä, ja harjoitukset jatkuvat.

Uutena tuttavuutena meille tuli eilisissä treeneissä jaakotus A-esteellä, jonka ristin mielessäni aakotukseksi. Eipä ollut tullut moinen ratkaisu meikäläiselle edes mieleen, mutta näinhän sen koiran saa kyllä pidettyä pois häämöttävästä ansaputkesta, joka kutsuu virheellisesti A:n jälkeen. Nämä ovat siis niitä haasteita, joita juoksukontaktien kanssa kohtaa, eihän niistä pelkästään etua ole.

Ruokintakokeiluna se naudanmaha, josta jossain vaiheessa taisin mainita, on ollut sangen onnistunut. Kumpikin koira on mielestäni kerännyt lihasmassaa, hyvä hyvä! Ja maha näyttää myös maistuvan koirille. Se mystinen öljykin tuli postissa juuri ennen pääsiäistä, siis se testiryhmäjuttu, mihin puolivahingossa koirat ilmoitin. Mukana oli saatekirje, jossa ei edes kerrotu mitä öljyä puteli sisältää, eikä edes sitä, onko öljy eläin- vai kasviperäistä. Kirjeessä kuitenkin mainittiin, että öljy on valmistettu puristamalla, joten oletan sen olevan kasviöljyä. Hetken mietin, uskaltaako tuota edes syöttää, kun ei tiedä mitä se sisältää, mutta kun Penni ei ole millekään allerginen eikä herkkävatsainen, niin menkööt. Ohjeiden mukaan piti siis valita yksi talouden koirista, jolle öljyä annetaan, eikä sille saa antaa mitään muita öljyjä kokeilun aikana. Valitsin Pennin, koska sitä ei ole ilmoitettu mihinkään rahaa maksavaan toimintaan lähiviikkoina, olisihan se vähän tylsää, jos kaikki karvat vaikka tipahtaisivat parin viikon käytön jälkeen ja kehään pitäisi mennä. Sähköpostiin tulee kuulemma kysely tuotteen vaikutuksista. Vielä ei ole vaikutuksia havaittu, henki kulkee ja muutenkin on mukavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti