Tässä vähän yli kolmenkymmenen vuoden kypsässä iässä on se etu, että sitä alkaa pikkuhiljaa tunnistaa omia tunnetilojaan. Se ei kuitenkaan valitettavasti aina tarkoita sitä, että niiden mukaan osaisi toimia.
Tänään oli seuran treenit, joissa on aina kyllä kivaa, mutta jostain syystä tänään ärsytti kaikki. Keli oli aivan mahdottoman liukas, liukuesteet rikki, pimeää, märkää, ja onnettomalla verkkalenkillä sain risusta silmääni. Kaiken lisäksi olin unohtanut speedcrossit kotiin, ei auttanut kuin juosta vaelluskengissä. Tällä fiiliksellä siis kuitenkin halusin välttämättä tehdä Pennin kanssa nollatreenin, vaikka paremmin olisi ehkä sopinut metsälenkki hyvässä juttuseurassa, tai vaikka kotisohva.
Rata oli kolmosluokan tasoa, ja se päästiin melkein nollilla loppuun saakka. Yhden kerran oma valssini valui liikaa, ja koira sujahti ahtaassa kohdassa putken väärään päähän. Hyödyllinen opetus meikäläiselle, älä valu, äläkä unohda katsoa koiraa silmiin tuollaisessa kohdassa, kun kurvi on tiukka ja ansoja tarjolla.
Puomiakin tehtiin sitten vielä yksittäisenä, siinä saatiin persjätöllä provosoitua Penni varastamaan kontaktilta. Yllättäen kun sanoin kontaktikäskyn yhden kerran vähän ärjymmällä äänellä, salaisesti herkkä Pemu pysähtyikin jo ennen kuin etutassut olivat maassa, siis 4 on. Se on kyllä juuri tuommoinen, päälle päin kovis, mutta oikeasti mamman mussu. Muutamalla korjauskerralla saatiin aika hyvin se kontakti toimimaan, mutta luulen, että se leviää taas kisatilanteessa. Seuraavat epiksetkin on vasta parin viikon päästä, harmi.
Lenkkeily on ollut vähän huonoa, kun on niin liukasta, mutta peltolenkkiä on päästy tekemään. Ilmoitin Pennin TSAU:lle kolmeen starttiin 14. päivä, siis agiratoja kaikki. Onneksi se tupla on jo plakkarissa, ei varmaan olisi edes meikäläisen kohtalaisen hyvät kisahermot kestäneet sitä, jos tuplan teko olisi jäänyt viime tinkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti