perjantai 26. elokuuta 2016

Kesän loppu ja ohjaustekniikoita

Niin se vaan on, että alkaa olla syksy. Työt alkoivat, ja aikaa on vähemmän, mutta hyvin sitä on onneksi riittänyt perheelle ja koirille. Blogi on vähän ollut paitsiossa, mutta nyt tulee tiivistelmää meidän elokuusta. Muutaman päivän päästä onkin jo syyskuu, ja kesä on ihan virallisesti ohi.

Vaasassa kisattiin ja onnsituttiinkin hienosti elokuun alussa. Sen jälkeen ei olla kisattu, mutta osallistuttiin neljän kerran ohjaustekniikkakurssille täälllä Porissa. Varsinaiset treenit meillä alkavat vasta lähempänä syyskuun puoliväliä, joten hinku ohjattuun treeniin ja uutta oppimaan oli vastustamaton. Kurssi oli tiivis ja tehokas, mutta ajankohta oli meikäläiselle vähän huono; 21:15 maanantai-iltana. Kesälomalla se menikin kivasti, mutta töiden alettua ei oikein keskittyminen ja oppimiskyky meinanneet riittää enää klo 22 jälkeen.

Kurssin ekalla kerralla käsiteltiin valssia ja puolivalssia. Tähän otin Pitsin, ja se meni ihan kohtalaisesti. Valssit pitää vaan tehdä päkiöillä ja saada nopeammin valmiiksi, kuten on ennenkin ollut puhe.

Toka kurssikerta käsitteli pakkovalssia, pakkovalssi-valssia ja pakkovalssi-jaakotusta. Tässä tein vähän molemmilla koirilla, ja sain ohjeeksi olla menemättä liian pitkälle tekemään merkkausta, että pääsen paremmin liikkeelle. Pakkovalssi-jaakotus sujui Pennin kanssa tosi loistavasti.

Kolmannella kerralla tehtiin sylkkäriä ja saksalaista, tästä on Pitsin kanssa videotakin alla. Saksalaisessa olen vähän hidas, tätä pitää harjoitella! Sylkkärissä on ongelmana ollut se, että Pitsi mielellään ennakoi ja hakeutuu rimalle liian aikaisin, jolloin hyppysuunta ei ole optimaalinen. Paljon on siis lähiviikkoina tehty töitä sen kanssa, että Pitsi kääntyisi ensin ja hyppäisi sitten vasta, ja kyllä videolla joitakin onnistuneitakin toistoja näkyy.

Viimeiseen treeniin otin Pennin, koska siinä käytiin läpi ohjauksia, jotka on kumpikin Pemulle aika vieraita ja vähän käytettyjä: takaaleikkaus ja poispäinkäännös. Pematsu yllätti suoriutumalla kummastakin loistavasti, tästäkin on videota. Vähän se meinasi jäädä kättä katsomaan ratapätkän ekalla takaaleikkauksella, mutta poikkari ja toka takaaleikkaus sujuivat hienosti. Näihinkin sain hyviä treenivinkkejä tulevaisuuden varalle.

Ja tässä se video kahdelta viimeiseltä treenikerralta:




Lähitulevaisuuden suunnitelmissa siintävät kotikisat 3.9. (pallokentällä, ei vielä seuran omalla kentällä) sekä piirinmestaruuskisat Raumalla 11.9. Edelleen harmittaa, kun meidän kennelpiirissä ei joukkuekisaa järjestetä, mutta minkäs teet. Tavoitteeksi piirinmestiksiin otamme yhteistuloksen saamisen, viime vuonna Penni teki nollan ja vitosen, ja oli näillä yhteistuloksissa seitsemäs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti