torstai 5. tammikuuta 2017

Pakkasta & Pitsin synttärit

Pakkanen on paukkunut jopa likellä kahtakymmentä, eikä se nyt oikein meidän pinsereille sovi. Ovat siis nauttineet vilttien lämmöstä, ja tehneet aika rivakoita lenkkejä. Alkuviikolla käytiin hallillakin tekemässä kotiläksyinä olleita valsseja ja muita kuvioita.

"Ulos? Mee keskenäs."

Pitsi pienoinen täytti keskiviikkona jo VIISI VUOTTA! Ihan käsittämätöntä, miten nopeasti aika on mennyt. Pitsi sai synttärilahjaksi peruutuspaikan Elina J:n treeniin Turkuun, sinne me köröteltiin torstaina.

Winter polka dot eleganza
Treenissä oli monenlaista kohtaa ja paljon tekemistä, parhaiten onnistuivat mielestäni juuri ne kohdat jotka yleensä ovat Pitsille vaikeita! Siis sellaiset, joissa koiran ollessa putkessa ohjaaja liikkuu jo hyvin pitkälle seuraavaan paikkaan, ja koiran tulee poimia esteet matkalta itsenäisesti. Pitsi yleensä hämmentyy, jos ei löydäkään minua läheltään, mutta nyt kun sain neuvoja oikean sijoittumisen suhteen, homma olikin paljon helpompaa. Pitsi poimi oikeat esteet epäröimättä, ja vieläpä rakettivauhdilla! Kehuja saatiin myös valsseista, joita ollaankin oikeasti treenattu loman aikana!

Parannettavaa oli huolellisuudessa ja siinä, että liikkeessä täytyy olla jatkuvuutta. Pitsi jarruttaa herkästi heti kun meikäläisen liike tai rytmi muuttuu tai katkeaa, joten pitää olla tarkkana oikeaan suuntaan tapahtuvan liikkeen jatkuvuudesta ja tasaisuudesta.


Jäähdyttelylenkki hyvin puettuna
Penni-parka joutui näissä treeneissä sivustaseuraajan osaan, mutta saipa se sentään tänään ihan sähköpostia. Meille nimittäin kilahti kutsu 28.1. järjestettävään European Open -joukkueen karsintakilpailuun Tampereelle. Huhhuh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti