lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pinserit kisailee, Polkka 14 viikkoa

Viime viikolla ei vain ollut aikaa blogin päivittämiseen, mutta nyt kun on ihan vapaa viikonloppu ilman kisoja tai muita menoja, ehtii hyvin kerrata kuulumisia.

Pinserit kisasivat kumpikin kotikisoissa 3 starttia. Penni teki hienosti 3 nollaa, joista kahdessa oli hitunen yliaikaa. Ärsytti niin maan perusteellisesti, mutta minkäs teet. Ehkä se on vähän jumissa, vaikka on hierojalla ja fyssarilla käynytkin, ehkä seisoin itse sen tiellä muutamassa kohdassa ja hidastin sitä entisestään. No, hyvä saavutus kuitenkin, 3 ratavirheetöntä rataa, ei olisi onnistunut meiltä pari vuotta sitten!

Pitsi ei ollut nytkään ihan oma itsensä, se kyllä meni ja kuunteli ja toimi, mutta vauhtia jäi uupumaan. Agiradalta se otti kuitenkin ihan hyvän nollan, rataa ei valitettavasti ole videolla.

Ilmoitin molemmat pinserit Seinäjoelle ensi lauantaiksi, toivotaan että Penni pystyy liikkumaan ja Pitsi uskaltaa liikkua. Tänään ainakin hallilla kulkivat hienosti, tein helpohkon radan nollatreeninä, ja sitten namimasiinalla kontakteja ja pujottelua. Tiistaina Pitsi oli Reetan treeneissä oikein mainio, ja teki kaikki kinkkiset saksanmutkat tosi pätevästi.

Polkka puolestaan on jo 14-viikkoinen, apua! Mihin tämä pentuaika oikein menee?



Pentukurssilla on käyty jo kaksi kertaa, siellä on sujunut hienosti. Nyt on harjoiteltu kotitreenissä perusasentoa, maahanmenoa, hiukan paikallaolon alkeita ja etutassut kupin päällä tasapainoilua. Hyvällä asenteella Polkka kaiken uuden tekee ja oppii, palkkaaminen on helpompaa kuin pinsereillä siksi että tällä ei ole ihan niin hirveä hoppu tarjota 7 eri asiaa sekunnissa.

Hallillakin käytiin tänään, tehtiin luopumista, leikittiin kahdella lelulla ja harjoiteltiin luoksetuloja ja kuolleelle palkalle juoksua yhdessä.

Lenkkeilty on edelleen Polkan kanssa erikseen, nyt käytiin jo ihan remmilenkilläkin kerran ja harjoiteltiin ohituksia. Eivät ihan sujuneet, mutta jostain pitää aloittaa. On kyllä tavallaan positiivinen ongelma, jos koira väkisin haluaa jokaisen ihmisen luokse! Irtolenkkeilyssä on suosittu epätasaista maastoa, sääkin on suosinut, vaikka lunta ei enää olekaan.



Ehkä mussa sitten on pientä erakonvikaa, mutta kyllä dyyneillä tarpominen kahdestaan koiran kanssa on rentouttavaa, erinomainen tapa aloittaa viikonloppu!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pinserit lomailee & Polkka 12 viikkoa

Pinsut ovat huilineet kisatohinoista ja nauttineet lähinnä lenkkeilystä. Kotona olen aktivoinut niitä tuolla hankkimallani Train & Treat -namiautomaatilla, joka oli kyllä mainio ostos! Uskon, että siitä on vielä paljon iloa monessakin koulutustilanteessa ja aion tehdä siitä myöhemmin erillisen postauksen/tuotearvion.

Tiistaina Pitsin piti mennä agitreeneihin treenaamaan ja Polkan turistiksi, mutta osat vaihtuivat yllättäen. Pitsi oli ihan puolivillaisen oloinen, ehkä johtuen maanantaisesta rokotuksesta, joten "treenaamaan" pääsikin Polkka. Se siis leikki kahden lelun leikkiä ja teki luoksetuloja lelupalkalla, jee. Ja hienosti leikkikin, keskittyi hommiin ja jaksoi tehdä hyvin sen mitä vaadittiin.
Tulin, näin, treenasin.


Myös Pennin kanssa on leikitty kaikenlaista:



Maanantaina tosiaan rokotettiin sekä Polkka että Pitsi, Polkalla oli painoa 5,4 kg. Korkeudeltaan se on varmaankin n. 30 cm tai vähän päälle, hyvin kasvaa, siis. Eläinlääkäri ei rotua tunnistanut, mutta siitä en ole yllättynyt!


Muuten Polkan viikkoon on kuulunut perustaitoja koirahäiriössä, ulkoilua & painimista Lyyti-pennun kanssa sekä sosiaalistumisretki Ruosniemen laskettelurinteelle. Perustaitojen osalla ollaan opeteltu käsikosketus sekä aloiteltu perusasentoa. Kummatkin tuo tuntuu hoksaavan nopeasti, ja tekee nyt ruokapalkallakin mukavasti, kunhan ruoka on tarpeeksi hyvää (keitettyä porsaankieltä). Ulkokentällä käytiin leikkimässä muuten vaan, ja tehtiin parit onnistuneet toistot etupalkalle juoksussa.

Luoksetuloa vahvistetaan joka päivä, ja vapaana ulkoilu/lenkkeily on sujunut toistaiseksi hienosti. Pentu hakee kontaktia tosi hyvin, ja joutuessaan minusta "hukkaan" se juoksee kiljuen perään heti meikäläisen bongatessaan. Polulla se kokee olevansa hyvinkin älykäs ja kaahaa edelle, pysähtyen kuitenkin odottamaan vähän matkan päähän. Olen sitten välillä poikennut metsään ihan piruuttani, oppiipahan olemaan ennakoimatta.


Mettämudi


Muuten sitten elämäntaidoissa Pokkeli on oppinut sen tärkeimmän, nimittäin sohvalle hyppäämisen:

Sohvalla



En nyt ole ihan varma, onko polvenkorkuiseksi kasvavan koiran tarve oleilla sohvalla, mutta no, katsotaan miten käy. Sänkyynhän meillä ei ole asiaa yhdelläkään koiralla, Penni pääsi kerran pienenä, kun oli kuumeessa.

Sunnuntaina Pokkeli pääsi ekaa kertaa Raumalle, kun pinsut kävivät fyssarilla. Vanhassa Raumassa seikkailtiin ja sosiaalistuttiin, hienosti tuo osaa jo myöskin odottaa autossa. Pinskut olivat vuodenaikaan sopivasti jumissa sekä rinta- että lannerangastaan, mutta mitään kovin vakavaa ei kuulemma kummallakaan onneksi ollut. Pennin jumiutumista olen vähän pelännyt, se kun painii Polkan kanssa päivittäin aika antaumuksella.


P.s. Tällä viikolla saatiin muuten Polkan MyDog DNA -tuloksetkin, se on testin mukaan vapaa (testiin sisältyvistä) perinnöllisistä sairauksista, kantaa sekä pientä että suurta kokoa ja on väriltään ruskea, genotyypiltään musta. Se ei ole piilo-merle, eikä sillä ole töpögeeniä, hyvä hyvä!

torstai 23. helmikuuta 2017

Polkka 11 viikkoa - sosiaalistumista ja seikkailuja

Pieni karvaeläin on jo 11-viikkoinen! Päivä päivältä tykästyn siihen enemmän, nyt hiihtolomalla on ollut ihanasti aikaa puuhailla paljon sekä pinsujen että Polkan kanssa.

Läntinenkin Suomi on vihdoin saanut lunta, ja ollaankin otettu ilo irti ulkoilusta. Alkuviikolla käytiin pellolla, jäällä ja metsässä, sitten sosiaalistumislenkillä vieraiden aikuisten koirien kanssa, ja tänään torstaina poikettiin taas meren rannassa. Myös kotipihassa hepuloitiin ekan lumikerroksen laskeuduttua:









Tänään käytiin ihka oikealla sosiaalistumisretkellä, siis ostoskeskus Puuvillassa. Polkka töpsötti menemään häntä heiluen, tuli käytyä hississä ja rullaportaissa (sylissä), treffattua paljon ihmiä, kuunneltua kuulutuksia ja vaikka mitä. Todella hienosti pieni koiranen suoriutui seikkailustaan! Eikä edes ostanut mitään, vaikka kauppoja oli pilvin pimein.

Olen yrittänyt miettiä, mihin kaikkeen tuota vielä pitäisi sosiaalistaa? Ainakin pitää treeneissä käydä niin että on muitakin koiria, nyt ollaan päästy sellaiseen tilanteeseen vasta kahdesti. Kovia ääniä ja erikoisia alustoja pitää tutkailla myös, ei tuo niitä ole tähänkään mennessä ihmetellyt, mutta silti.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

EO-karsinnat, halli-SM:t ja Polkka 10 viikkoa

Jälleen on pieni mudi päässyt reissuun ja samalla sosiaalistumaan, käytiinpä siis eilen Vantaalla EO-karsinnoissa ja halli-SM:issä. Penni osallistui, Pitsi ja Polkka retkeilivät mukana muuten vaan.

Kisailut suoritettiin Ojangossa, puitteet olivat siis komeat, joskin hieman ahtaat. 1-kentän päätyyn tuotu kisakatsomo toi tunnelmaa, melkein rupesi jännittämään, kun sen halliin astuessani huomasin!

Eka rata meillä oli agirata, jolla ansaesteitä piisasi. Riskikohtia oli monia, ja yllättäen vältimme ne kaikki! Nollaa ei kuitenkaan saatu, Penni ropsautti okserin riman alas. Olisin itse voinut malttaa vähän sen kääntämisen kanssa ja varmistaa, mutta eipä tullut mieleen. No, hyvä rata kuitenkin.

Hyppäriltä tehtiin ihan sujuva nolla, vaikka siellä oli meille vaikeita juttuja, jee! Kepeille meno etenkin oli Pennille hyvin haastavaa mallia, mutta nyt vaan päätin, että se onnistuu.

Viimeisellä agiradalla oltiin jo vähän väsyneitä, ja rata oli pitkä kuin nälkävuosi. Ihan hyvin selvittiin virheittä lähes loppuun asti, kepeillä mokasin itse ja ryntäsin, sieltä aloituksesta 5.


Kokonaisuuteen olen tyytyväinen, vaikka karsintapisteitä emme tietenkään saaneet, ja finaalitin seurattiin tänään kotisohvalta käsin. Penni teki parhaansa ja liikkui sekä hyppäsi huomattavasti paremmin kuin viime viikonloppuna, hieroja on siis tehnyt tehtävänsä!

Polkka oli mukana ja katseli menoa, sekä treffasi äitiään ja siskojaan. Jälleennäkemiset olivat riemukkaita, ja kiva oli treffata kasvattajaakin, kun muuten ei tuttuja kisoissa pahemmin ollut.

Torstaina Polkka täytti 10 viikkoa, sen ohjelmistoon on nyt kuulunut paljon leikkimistä, lelulla ja ilman, sekä perustaitojen treenailua.  Treenailut ovat sujuneet mukavasti, kaikenlaiset kaulapannat ja valjaat tosin harmittavat Polkkaa aivan vietävästi, varsinkin kiihtyneessä mielentilassa, eli niiden kohdalla pentunen saa nyt vähän siedätyshoitoa. Viikolla käytiin myös jäällä juoksentelemassa, ja sekös vasta oli mukavaa! Olen itse vähän arka liikkumaan jäällä, mutta nyt kun siellä joku ajeli autollakin, päättelin jään kyllä kantavan minutkin...


maanantai 13. helmikuuta 2017

Seinäjoen kisat 12.2.2017

Eilen käytiin Seinäjoella kisaamassa, valitettavasti laihoin tuloksin. Pitsi tehtaili vain hylkyjä, Penni taas on selvästi lihaksistaan jumissa. Se hyppäsi huonosti ja liikkui kankeasti, eikä meinannut millään taittua oikein pujotteluun sisään. Onneksi sille on huomiseksi varattu hieroja.

Radat olivat mukavat, ei siinä mitään, mutta nyt vaan ei oikein mikään onnistunut. Viimeinen rata oli aivan kelpo veto Penniltä, joskin hieman kankea, ja yliaikaa sitten saatiinkin 0,2 sekuntia.




Pitsin päivän paras veto oli hyppäri, jolla se tuntui jotenkin huonolta, ja meni ihan helpossa kohdassa hypyn ohi, vaikka linja edelliseltä esteeltä olisi sinne hypylle kyllä vienyt. Muutenkaan Pitsi ei ollut ihan parhaimmillaan.



No, tulipahan käytyä! Polkkakin oli mukana ja sosiaalistui niin maan perusteellisesti. On se kyllä reipas tyttö, mitään ei pelännyt, pussaili ihmisiä, leikki lelulla ja söi ruokansa. Niin ja odotteli kiltisti häkissä pitkiä aikoja välillä nukkuen, välillä siankorvaa natustaen. Hieno pentu!

Jakkarankin se söi, kun en antanut syödä kumirouhetta.

Jo viikon olen haaveillut ulkoilusta talviauringossa lumihangen kimmeltäessä, mutta aina sopivan paisteen sattuessa olen katsellut aurinkoa työpaikan ikkunoiden läpi. Tänään toive toteutui osittain, päästiin merenrantaan ulkoilemaan auringonpaisteessa, mutta lumi loisti poissaolollaan. No, sujuu tämä näinkin, ei onneksi ollut kuitenkaan kuraista.

Ai tuonko kanssa pitäisi juosta?

Se tunne, kun poseeraat vuorella, ja toinen pilaa kuvan ravistelemalla.

Juostaan täysii!



lauantai 11. helmikuuta 2017

Polkka 9 viikkoa - retkiä ja perustaitoja

Kyllä se aika vaan rientää, Polkka on jo 9-viikkoinen! Tämä viikko ollaan panostettu perustaitojen oppimiseen ja ulkoiluun, myös sosiaalistumisretkillä ollaan käyty.

Tööt!
Tällä viikolla Polkka löysi uuden ihanan ystävän, nimittäin Lyyti-vesikoiran. Niillä leikit sujuivat heti alusta alkaen hienossa yhteisymmärryksessä. Myös Unna-parsonin kanssa leikittiin, ja alkoipa jopa Pennikin lämmetä Polkan leikkiinkutsuille!

Penni <3 Polkka



Tällä viikolla ollaan harjoiteltu naksuttimen avulla katsekontaktia, ja nyt tänään jo häkkiinmenoakin. Luoksetuloa ollaan treenattu ahkerasti kotona ja ulkona. Polkka tuntuu oppivan nopsasti, ja sen mielenkiinto ruokaa kohtaan paranee koko ajan, jes! Vielä sitä saadaan kyllä vahvistaa edelleen. Leluilla on leikitty myös, sekä yhdellä että kahdella lelulla.

Ulkoilua ollaan tehty erinäisillä pelloilla, omassa pihassa ja mummulan pihassa. Metsään pitäisi päästä alkavalla viikolla, tekisi pentukoiran ketteryydelle oikein hyvää.
Ja nytkö tässä sitten pitäisi lumessa istua?

Sosiaalistamista ollaan puuhailtu kotona ja muualla, vieraita on käynyt, ja ollaan käyty ihmisten ilmoilla. Kaikki vieraat Polkka ottaa vastaan ilolla, riehakkaasti pusutellen. Agitreeneissä vieraat koirat vähän jännittivät ensin, mutta niinhän niiden kuuluukin pientä pentua jännittää. Kiinnostuneena Polkka kyllä sylistä katseli, kun suuri idolinsa Raili suoritti rataa. Perjantaina vierailtiin Puuvillassa, oikein valvomossa asti, ja lauantaina vuorossa oli Itäkeskuksen Prisman Musti ja Mirri. Ollaan siis päästy tutustumaan hissiin, parkkihalliin, tuulikaappiin, liukuoviin ja vaikka mihin. Joka paikkaan pentu mennä viipottaa iloisesti häntä kippurassa! Autossa Polkka odottelee jo tosi rauhallisesti yksinkin, eikä enää metelöi ajon aikanakaan.

Polkka pienoinen, 9 viikkoa.
Kotiutumisen ja tutustumisen myötä Polkan luonne on alkanut hahmottua minulle, ja olen kyllä pentuuni enemmän kuin tyytyväinen! Se on iloinen, rohkea, leikkisä, älykäs, seurallinen ja sinnikäs. Siis juuri sellainen, kuin halusinkin, ja juuri sellainen, kuin mudin tulee rotumääritelmällisesti olla. Ulkonäön puolesta en vielä osaa paljoa sanoa, väriltään Polkka on tasaisen ruskea ilman valkeita merkkejä, ja se on mittasuhteiltaan neliömäinen. Häntä on tiukalla kippuralla, ja kulmaukset ovat sekä edessä että takana maltilliset. Korvat ovat vielä lupassa tai oikeastaan höröllään, mutta luulisin, että ne ovat keskikokoiset.

torstai 2. helmikuuta 2017

Polkka 8 viikkoa - leikkiä ja ulkoilua

Polkka on solahtanut laumaan vallan hienosti. Ekana yönä se oli tosi rauhallinen, mutta sen jälkeen kiljui pari yötä kuin pieni hyeena. Säädimme vähän pentuaitausta, ja nyt saan käteni yöllä sen pedille, joten yöt ovat sujuneet paljon paremmin.

Rento eläin.


Ypöyksin pentu ei ole ollut, mutta pinsujen kanssa - tai niistä portilla erotettuna - se on ollut nyt 4 - 5 tuntia päivässä. Onneksi meidän perheessä työajat menevät lähes aina ristiin, ja pitkiä yksinoloja ei koirille tule.

Tiistaina käytiin Elinalla Turussa, päätin käyttää yksärin kokonaan yksin, ja se olikin tosi hyvä ratkaisu! Pitsi teki rataa, ja oli ihan huippuhyvä. Radassa oli paljon vaikeita juttuja, mm. ihan ihmeellinen kepeillemeno putkiansan kera, ja kaiken Pitsi osasi. Ja hurjaa vauhtia kiitäen! Saatiin kehuja hyvästä rytmistä ja rohkeasta etenemisestä. Kotiläksyksi kontaktitreeniä, ylläri ylläri. Tällä kertaa tuntui, että liikuin itsekin hyvin, onneksi ei ole videota todistamassa toisin...

Polkka oli mukana yksärillä, ja pääsi lopuksi halliin leikkimään. Teimme kahden lelun leikkiä ja yhden luoksetulon, molemmat sujuivat loistavasti. Kotiläksyiksi saatiin juuri näitä harjoiteltuja juttuja, katsekontakti ja istuminen.

Vielä en ole hirveästi Polkkaa erikseen koulutellut, se on niin hirmuisen pieni vielä! Naksuttimeen olen sen ehdollistanut, tänään aamulla nakstuin ekan kerran katsekontaktia. Luoksetuloa on tietenkin harjoiteltu joka päivä, siihenkin saatiin tiistaina hyvät neuvot. Olen yrittänyt panostaa leikkimiseen, siitä tämä otus tykkää kuin hullu puurosta.

Loppuun vielä äänekäs ulkoilukuva, ollaan käyty tepsuttelemassa pellolla, ja kivaa on ollut. Unna-parsoninkin kanssa on leikitty, mutta siitä ei ole kuvia, koska oli niin pimeää.



Niin ja se Penni, se sai tänään sähköpostia, että on päässyt 18.2. Vantaalla järjestettäviin halli-SM-kisoihin! Ovat ensimmäiset laatuaan, ja olemme iloisia mukaan pääsystä!